tiistai 25. helmikuuta 2014

HIIHTOLOMA ah, helpotus

MORO. En enään kerkee tehdä mitään muuta, kun koulujuttuja. Meille annettaan jäätävät kasat tehtäviä ja niiden tekemiseen mukamas liian pitkät ajat. Sit niiden antaa vaan kerääntyä ja kerääntyä siinä uskossa, että aikaa kyllä vielä on. Mut sit huomaa, et aikaa onkin enään vajaa viikko ja vielä ois monta tehtävää tekemättä. Onneks nyt on hiihtoloma. Thank god. Ens viikolla alkaa sitten työssäoppiminen ja ensimmäisenä on vuorossa päiväkoti. Toisaalta en millään malttais odottaa ja jänskättää. Mutta kun tiedän, että mun niskaan hengittää hitokseen paperitehtäviä enkä edes tiedä mistä pitäis alottaa. Ahdistavaa. 
Tein myös viime viikonloppuna suuren päätöksen ja kävin irtisanomassa itseni mun työpaikasta. Tai noh, edellisestä sellaisesta. Maaliskuussa olis tullut täyteen 2 vuotta sitä paikkaa ja ajattelin, että ei hemmetti. Se on ihan liikaa. En nyt manaa enempää. Mutta se oli hyvä päätös. Perjantaina ehdinkin sitten aloittaa uudet työt ja ainakin tähän asti oon tykännyt siitä tosi paljon, vaikka opittavaa on ihan hemmetisti. Mut mun täytyy nyt vaan luottaa itteeni enkä aio luovuttaa. Mikä on melko vaikeaa. Tässä työssä saan kuitenkin törmätä uusiin ihmisiin todella paljon ja se on tosi hauskaa. Mutta en lähde paljastamaan vielä mikä paikka tämä on. Vasta sitten, kun oon tosi pro siinä hommassa. Haha. 
En aio pyhittää kuitenkaan koko lomaani töille vaan perjantaina lähden päiväristeilylle Tallinnaan. Ja hei, mä jaksan nyt kyllä eteenpäin, kun tiedän että mulla on lentoliput jemmassa Barcelonaan heinäkuuks. JIIHAA! Mä rupeen nyt katteleen leffandeerusta. Palaillaan!