lauantai 25. tammikuuta 2014

Terveisin Rähmäkäpälä

Oh what a lazy saturday. Nukuin pitkään vaikka näinkin omituisia laivaunia. Tällä kertaa ei upottu, eikä kipattu ympäri. Nyt mentiin kamalaa kyytiä Lontoon ohi laiva kallellaan koko matkan ajan. Olin huolissani, koska en ehtinyt kuvata sekä meno- että paluumatkalla Big Beniä uudella puhelimellani. Lontoo vain vilahti laivan ikkunassa. Uni päättyi siihen, että oltiin isolla porukalla viidakossa ja löysin lopulta itseni vaatekaapista. Ahdistavaa. 

Uudesta puhelimesta puheenollen, mua riivaa inhottava epäonni. Varsinkin puhelimien suhteen. Reipas kuukausi sitten jouduin kiikuttamaan suht uuden rakkauteni Galaxy s3:n huoltoon latausongelmien takia. Aikaa kului pari viikkoa ja tiputin samaisen luurin Citymarketin parkkipaikalle. Koko näyttö oli säpäleinä ja se riipaisi pahasti sydämestä. Kaveri ehdotti, että korjaisi näytön halvalla tänä viikonloppuna, mutta mitä kävikään keskiviikkona koulun jälkeen? Mieli sanoi, että käy Saija vasta kotona vessassa, kyllä jaksat pidättää. Mutta järki päätti lopulta, että tässähän on vielä puoli tuntia aikaa ennen kuin pitäisi hakea Siru töistä. Mene vessaan, mene mene! Minähän menin. Koppi oli kovin ahdas ja asetin ison kassini vielä naulakkoon roikkumaan. Jouduin väistelemään sitä ja liikkumaan varovasti. Muistin, että puhelin on takkini taskussa ja ajattelin, että pitäisiköhän laittaa takki jonnekkin muualle ennen kuin puhelin putoaa pönttöön. JA..................samalla sekunnilla kuului plumps ja puhelimeni upposi pönttöön kuin Titanic konsanaan. 
En yllättynyt. Harmittaa, harmittaa. 
Kauhea raivo päällä päätin, että haistakaa kakka, meikä menee nyt Dnalle ja haen uuden puhelimen. Maksettavaa on ihan hitoksee, niinkun Antsku Bantsku varmaan sanois. 
Ei voi mitiih. 

Tänään päätin herkutella ja hain kaupasta jogurttipähkinöitä. Ja niiden lisäksi Otrivin Comp- nenäsumutetta apteekista (hehee kamalaa mainostusta). Aion päästä mun monta vuotta jatkuneesta 24/7-nuhasta eroon. Woop! 

Nyt katselen Burleskia, joka on i-h-a-n-a! Mun lemppari.

perjantai 17. tammikuuta 2014

torstai 16. tammikuuta 2014

Need some money, wanna go to Barcelona

Ostin eilen uuden takin. Se on ihana. Siru bongasi sen mulle alennuksista, mutta se maksoi silti liikaa. Piti käydä vain ostamassa piilareita ja kipasta kelan asioilla. Mutta jostain kumman syystä kotiin päästyäni vaatekaappi täyttyi parista uudesta vaatekappaleesta. Piipahdin Seppälässä viime perjantaina ja huomasin söpöt kesäkengät alennuksessa. Ostin ne. Mutta vain siksi, että en ollut aiemmin raaskinut niitä ostaa kalliin hinnan takia. Pitäisi kai piilottaa lompakko. Aiai. 
Koulu alkoi viime viikolla ja koulukirjat maksaa maltaita. Pitäis koittaa käydä töissäkin siinä sivussa. Jos joillekkin jäi epäselväksi niin mähän koitan tässä lukea itseäni lähihoitajaksi. Tähän mennessä vielä oon ainakin viihtynyt hyvin. Kotona ja vapaapäivinä on ollut vähän semmonen fiilis, että pääsispä jo takaisin kouluun. Oon kai ollut niin pitkään toimettomana. Toi koulu tosiaan vie mun massit ja suuren osan ajasta. But that's cool. Koska tätä mä oon halunnut jo pitkään. Ja mä keksin kokoaika muka jotain muuta ja tärkeämpää tekemistä vaikka mulla olisi jo nyt tehtäviä tehtävänä. Omg.
Näin viime yönä unta Barcelonasta ja ihmisistä sieltä. Heräsin aamulla niin haikeana, että huhhuh. Mietin vaan, että olisipa rahaa, niin lähtisin heti hyvän kohdan tullen. Eli heti hiihtolomalla. Menin sitten lentoyhtiöiden sivuille kiduttamaan itseäni ja löysin kesäksi oikein sopuhintaiset lennot, mutta nyyh. Mun rahat on varmaan siihen mennessä ihan loppu. Antakaa mulle lisää töitä ja äkkiä pliispliis! 
Onneks ulkona on nyt paistanut edes aurinko niin fiilis on jo alkanut kohota. Mutta toi uni masensi mut kyllä niin pahasti. 
Mä toivoin näitä pakkasia ja lunta. Nyt kun ne saatiin, niin voinko jo alkaa toivoa kesää ja lämmintä? Ja voisko joku nyt oikeesti PLIIIIIIIIIIIIIIIS lähettää mut Barcelonaan, anyone? 
Viime viikonloppuna oltiin porukalla perämetsissä mökkeilemässä isolla porukalla ja vietettiin Hergion yllätyssynttäreitä, jotka Siru järkkäsi. Ylläri onnistui ja kaikilla oli mukavaa. Jopa mulla, vaikka perjantaina koin välikuoleman jo yhdenksän jälkeen illalla ja se sitten jatkuikin aamuun asti. Kai se on myönnettävä, että koin elämäni ensimmäisen sammumisen. Hahah. Lauantai menikin sitten aikalailla koomaillessa, mutta kivaa oli! Sunnuntaina olikin sitten lumi maassa ja kirpakka pakkanen valtasi jopa Hauhonkin. Lauantain sessioita ja Ompun 1v synttäreitä odotellessa. Pusuja kaikille. 
Ainiin, mä värjäsin hiukset. Nyt näytänkin sitten albiinogootti-ihmiseltä. 

Joulukuvia myöhässä

Tässä muutama joulukuva. Tosiaan joulufiilikset on jo historiaa ja suorastaan ahdistaa tunkee näitä kuvia tänne.